tiistai 30. syyskuuta 2014

Viikonloppu

Huomenta !


Olimme vanhempieni luona koirienhoitohommissa koko viikonlopun. Vanhemmillani on 10 koiran lauma ja kenneltoimintaa, joten sitä porukkaa ei kuka tahansa voi hoitaa. Toki halusimme auttaa ja vanhempani pääsivät hetkeksi pois kotoa rentoutumaan.

Niin monen koiran hoito vaatii jo ajatustyötä, kaikki eivät ole samassa tilassa ja lenkit on tehtävä kolmessa osassa.  Osalla on juoksut joten luonnollisesti urokset pidettävä tarkasti erillään :D Osalla koirista on eri ruoka ja jollain lääkitys aamuin illoin. Sitten vielä omat prinsessat olivat menossa mukana touhuamassa, onneksi mieheni oli mukana auttamassa !  Kävin vlopun aikana lauantaina töissä ja maalasimme vielä yläkerrasta pari huonetta. Joten sunnuntaina kun sain lapset isälleen niin kaaduimme sänkyyn ja päätimme olla tekemättä mitään koko iltana. Helposti onnistui !

Tässä hieman tunnelmia viikonlopusta.






























Mukava ja reipas maalaisviikonloppu ! Seuraavan viikonlopun olen ilman lapsia, joten suuntaan taas kakkoskotiin katsomaan mitä puuhailtavaa siellä olisi :)

Raikasta syysviikkoa !


tiistai 23. syyskuuta 2014

Cozy



Haluaisin vielä palata edelliseen kirjoitukseeni. Sain paljon positiivista palautetta siitä fb:n puolella. Lämmin iso kiitos siitä ! Tuntui jännittävältä kirjoittaa niin syvällisiä asioita. Edellinen blogini koski lähinnä meikkiuutuuksia ja shoppailuja. Saattaa niitäkin tänne eksyä mutta paljon vähemmän.

Olin työmatkalla kakkoskodistani. Oli jo vähän kiire, mutta oli niin mielettömän kaunis ja sumuinen syysaamu. Oli vaan pakko pysähtyä levähdysalueelle ottamaan kuva ja henkäisemään raikasta syysilmaa. Sen pysähdyksen takia myöhästyin 5 min omasta aikataulusta 
( en edes töistä) ja se todellakin oli sen arvoista. 





Tänään olikin sitten jo erilainen ilma, seesteisestä kaukana. Raaka, kylmä ja räntää tuli taivaalta. Sinne jäi pienet kerrospukeutuneet lapset hoidon ja eskarin pihaan. Yritän tänään olla pullantuoksuinen äiti ja leipoa iltapalaksi pullaa ja sämpylöitä. 
(Ei muuten ole arkipäivinä ihan helppo nakki !)





Töihin teki mieli pukeutua mielummin mukavasti ja lämpimästi kun tyylikkäästi.
 Vaikka se kyllä taitaa olla mun pukukoodi muutenkin ;)





Tässä mun seuraava projekti. Näitä löytyy kyllä ihan valmiinakin, mutta haluan itse sahata laudanpätkät, maalata ja valita omat tekstit. Kaunis idea ja toteutukseen menee.
Voi sitten sanoa että itse tehty !


Tämä syksy tuo mukanaan muutoksia ja paljon ohjelmaa.  Jännittynein mutta hyvin fiiliksin eteenpäin.... Mukavaa viikkoa kaikille !




keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Arjen onni.




Niin useassa yhteydessä käytetty ilmaisu. Vaan osaatko oikeasti nauttia siitä ja löytää niitä hetkiä ?



Ihmisillä tuntuu koko ajan olevan kiire. Kiire paikasta A paikkaan B. Kiire töihin, kouluun, harrastuksiin. Kiire tehdä iltapalaa kun lempiohjelma alkaa. Kiire perjantai-iltana töiden jälkeen kauppaan. Kiire töissä, kiire kotona, joka paikassa.

Pysähtyminen. Kuinka usein kiireisessä arjessa pysähdyt nauttimaan hetkestä?  Nauttimaan siitä mitä on juuri nyt, eikä vasta siitä mikä on vasta tulossa.




Mulla on ollut tällaisia hetkiä ja koen ne tietynlaisina valaistumisina. Siinä hetkessä mä tajuan että olen niin onnellinen että se tuntuu koko kehossa. Miksi tuhlaisin aikaa kauppalistan miettimiseen (vaikka olisikin kiire) kun voin kellua ja nauttia siitä olotilasta tovin.





Lasten kanssa onnistunut ruoan laitto, sen päätteeksi halaus, pienet kädet kaulan ympärillä: "Äiti sä olet mulle kaikista paras äiti"

Aamulla se hetki kun tajuan että kello ei olekaan vielä soinut ja vielä saa nukkua kaksi tuntia. Käperryn lämpöiseen ja turvalliseen syliin ja painan silmät kiinni.

Kun päätän ajaa illalla myöhään töiden ja treenien jälkeen rakkaan luokse ja siellä odottaa valmis ruoka ja sauna.





Ei sen kummallisempia asioita, mutta mulle tärkeitä ja onnen aiheita. Parisuhteessa jäniksiä voi silloin tällöin vetää hatusta. Yllätysmatkoja, ravintolailtoja, kukkia tai lahjoja. Mutta ei loputtomiin. Mitä jos jänikset loppuvat ? Mitä jos mikään ei tunnu enää miltään ? Aina odotetaan ja vaaditaan toiselta enemmän. Ne jänikset ovat ihan mahtavia silloin tällöin, mutta kyllä se onni on löydettävä jokapäiväisestä arjesta.




Mä olen ilmeisesti tullut vanhaksi kun alan pohtia tällaisia asioita. En vain halua että mun elämä valuu hukkaan nauttimatta siitä. Päivät , viikot ja vuodet vierivät hurjaa vauhtia. Sen tajusin ehkä konkreettisesti tänä syksynä kun esikoiseni aloitti koulutien eskarissa. Onko siitä tosiaan 6 vuotta kun tulin äidiksi ? Silloin kun lapset olivat pieniä, tunnustan ajatelleeni hyvin usein että.... "sitku".
Sitten kun lapset ovat isompia, sitten kun meillä on isompi asunto, sitten kun.... surullista mutta totta. 

Olimme eräissä illanistujaisissa ja siellä yksi tuttu kysyi kaikilta "Milloin viimeksi olet ollut onnellinen?" Osa vastasi lasten syntymän, naimisiinmenon jne. Keskustelu vähän rönsyili ja puheenaihekin jo vaihtui enkä kerennyt vastaamaan. Mutta mielessäni ajattelin että vastaukseni olisi  muutama tunti sitten. Istuin pitkästä aikaa ystävieni kanssa extempore-iltapäiväkahvilla.
Vaihdoimme kuulumiset ja nauroimme ihan tyhmille jutuille (niin kuin yleensä ! :D).
Ja ajattelin että mä olen onnekas ja onnellinen. Tässä ja nyt.


Tähän loppuun Mielensäpahoittaja- elokuvasta lause:
"Pitäisi pysähtyä, että katse ehtisi tarkentua. Näkisi sen, mikä on elämässä oikeasti tärkeintä."

tiistai 9. syyskuuta 2014

Good day.





Mun miesystäväni oli kaksi viikkoa ulkomailla ja eilen sain hänet kotiin. Ikävä oli asteikolla 4-10 ainakin 10+ ! Todella pitkät kaksi viikkoa, kun oli niin tottunut siihen toisen läsnäoloon. Vaikka meillä välimatkaa on se 80km, niin näemme monta kertaa viikossa. Minusta ainakin tuntuu että tämä hänen talo on mulle kuin toinen koti :)

Olen tainnut olla tosi kiltti, tuliaisista päätellen ! Aivan ihania kaikki. Hän on kyllä tosi nopeasti hoksannut mistä mä pidän.






Tytötkin saivat Guessin vaatteita tuliaisina.





Me puuhailtiin sillä aikaa ulkona kun reissumies nukkui matkaväsymystä pois.





Ihanan syksyistä, mutta kuitenkin lämmintä ! Me alamme nyt paljun pesuun ja lämmitykseen :) Mukavaa viikkoa !


tiistai 2. syyskuuta 2014

Porvoo.


Kävimme viimeisellä lomaviikollani reissulla Vantaalla ja Porvoossa. Vantaalla tietysti kävimme IKEA:ssa ja vaikka itse en edes tarvinnut mitään, niin kaikenlaista kätevää tarttui mukaan. No itselläni se on ihan peruskaava siinä kaupassa :D





Matkaseurani taas kasasi kärryyn kaikenlaista tarpeellista. Reissu oli oikein hyödyllinen !

Vantaalta hurautimme kotimatkalla Porvooseen. Täytyy tunnustaa että en ole Porvoossa käynyt kunnolla kertaakaan. Ehkä lapsena ollut mukana jossain koiranäyttelyssä, mutta siihen se on jäänyt. Ja aivan ihana paikkahan se on ! Kävimme syömässä Bistroravintola Sinnessä ja ruoka oli kyllä ihan mielettömän hyvää. Lisäksi tykkäsin todella paljon ravintolan miljööstä. 

Söimme Porvoo-menun joka kuulosti seuraavalta:

Gazpacho -keittoa ja marinoituja katkarapuja

Grillattua lohta, varhaisperunoita ja kanttarelleja tai Mureaksi haudutettua porsaankylkeä ja BBQ -kastiketta

Marinoituja mansikoita, vaniljajäätelöä ja salmiakkimarenkia






Tämän ravintolan wc-tilat olivat todella hienot ja erikoiset,  hauska yksityiskohta oli mm. tämä naulakko. Aloin heti miettiä miten tuollaisia luonnonoksia voisi hyödyntää omassa kodissa.






Päivä oli tuulinen ja syksyisen viileä, mutta kävelimme kuitenkin sillan toisella puolella Porvoon kauniita katuja pitkin. Mulla oli pakkomielle siitä että halusin käydä erässä suklaakaupassa ja sitä etsimme jonkin aikaa. Onneksi oli google maps :D Ja löytyihän se ! 





Kävelyllä autolle kastuimme ihan kokonaan ukkoskuuron yllättäessä. Kotona maistuikin sitten tuore kahvi (sitäkin ostimme eräästä kahvipuodista) ja maistiaiset suklaakaupasta.