sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Uudet tuulet




Joulu ja vuodenvaihde meni. Mulla ei oikeastaan ole niistä varsinaisia kuvia ollenkaan, sen verran kipeänä olin pari viikkoa että blogikuvat ei olleet ensimmäisenä mielessä, mutta tässä jotain räpsyjä.






Naapuritaloon nikkaroitu lyhty ja tonttu.





Kuvailimme myös 2-viikkoisia kääpiösnautserin pentuja ja tästä kuvasta olen erityisen ylpeä. Kuvassa pentu nukkuu niin rauhallisena ja levollisena. Asusteetkin pysyivät mukana :D




Tytöt saivat todella paljon lahjoja isällään ja ykköskodissa. Kakkoskotiinkin tonttu oli jättänyt jotain ja siitä se riemu tietysti repesi.






Mies sai joululahjaksi tämän Björckin kirjan ja siitä onkin monet toimivat ja herkulliset reseptit testattu ! Kävimme syksyllä Gaijinissa syömässä ja se meni kyllä mun ravintolakokemuksien top 1:seksi heittämällä.





Ja mun ensimmäinen KOULUviikko on ohitse. Mä aloitin ihan täyspäiväisen opiskelun ja nyt onkin ollut elämänmuutos menossa, jännät tunnelmat kyllä. Mä olen toiseksi vanhin meidän luokalla ja muut ovat reilusti nuorempia ! Mut eipä ole haitannut yhtään, yksi luokkakaveri sanoi että mä sulaudun hyvin porukkaan kun olen niin samanhenkinen :D Kukaan ei usko että mä olen näin "vanha", saatika sitä että mulla on kaksi lasta !

Orientaatioviikko on ohitse ja nyt downshiftataan tämä viikonloppu ja maanantaina tositoimiin eli ruotsin tasokokeeseen ! Eka jakso on iisi, mikä on hyvä asia oman jaksamisen kannalta. Ja myös sen että nyt on aikaa olla prinsessojen kanssa huomattavan paljon enemmän <3

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti