Arjen onni.

Niin useassa yhteydessä käytetty ilmaisu. Vaan osaatko oikeasti nauttia siitä ja löytää niitä hetkiä ?

Ihmisillä tuntuu koko ajan olevan kiire. Kiire paikasta A paikkaan B. Kiire töihin, kouluun, harrastuksiin. Kiire tehdä iltapalaa kun lempiohjelma alkaa. Kiire perjantai-iltana töiden jälkeen kauppaan. Kiire töissä, kiire kotona, joka paikassa.

Pysähtyminen. Kuinka usein kiireisessä arjessa pysähdyt nauttimaan hetkestä?  Nauttimaan siitä mitä on juuri nyt, eikä vasta siitä mikä on vasta tulossa.

Mulla on ollut tällaisia hetkiä ja koen ne tietynlaisina valaistumisina. Siinä hetkessä mä tajuan että olen niin onnellinen että se tuntuu koko kehossa. Miksi tuhlaisin aikaa kauppalistan miettimiseen (vaikka olisikin kiire) kun voin kellua ja nauttia siitä olotilasta tovin.

Lasten kanssa onnistunut ruoan laitto, sen päätteeksi halaus, pienet kädet kaulan ympärillä: "Äiti sä olet mulle kaikista paras äiti"

Aamulla se hetki kun tajuan että kello ei olekaan vielä soinut ja vielä saa nukkua kaksi tuntia. Käperryn lämpöiseen ja turvalliseen syliin ja painan silmät kiinni.

Kun päätän ajaa illalla myöhään töiden ja treenien jälkeen rakkaan luokse ja siellä odottaa valmis ruoka ja sauna.

Ei sen kummallisempia asioita, mutta mulle tärkeitä ja onnen aiheita. Parisuhteessa jäniksiä voi silloin tällöin vetää hatusta. Yllätysmatkoja, ravintolailtoja, kukkia tai lahjoja. Mutta ei loputtomiin. Mitä jos jänikset loppuvat ? Mitä jos mikään ei tunnu enää miltään ? Aina odotetaan ja vaaditaan toiselta enemmän. Ne jänikset ovat ihan mahtavia silloin tällöin, mutta kyllä se onni on löydettävä jokapäiväisestä arjesta.

Mä olen ilmeisesti tullut vanhaksi kun alan pohtia tällaisia asioita. En vain halua että mun elämä valuu hukkaan nauttimatta siitä. Päivät , viikot ja vuodet vierivät hurjaa vauhtia. Sen tajusin ehkä konkreettisesti tänä syksynä kun esikoiseni aloitti koulutien eskarissa. Onko siitä tosiaan 6 vuotta kun tulin äidiksi ? Silloin kun lapset olivat pieniä, tunnustan ajatelleeni hyvin usein että.... "sitku".

Sitten kun lapset ovat isompia, sitten kun meillä on isompi asunto, sitten kun.... surullista mutta totta. 

Olimme eräissä illanistujaisissa ja siellä yksi tuttu kysyi kaikilta "Milloin viimeksi olet ollut onnellinen?" Osa vastasi lasten syntymän, naimisiinmenon jne. Keskustelu vähän rönsyili ja puheenaihekin jo vaihtui enkä kerennyt vastaamaan. Mutta mielessäni ajattelin että vastaukseni olisi  muutama tunti sitten. Istuin pitkästä aikaa ystävieni kanssa extempore-iltapäiväkahvilla.
Vaihdoimme kuulumiset ja nauroimme ihan tyhmille jutuille (niin kuin yleensä ! :D).
Ja ajattelin että mä olen onnekas ja onnellinen. Tässä ja nyt.

Tähän loppuun Mielensäpahoittaja- elokuvasta lause:
"Pitäisi pysähtyä, että katse ehtisi tarkentua. Näkisi sen, mikä on elämässä oikeasti tärkeintä."